perjantai 11. huhtikuuta 2014

KIRJAHARRASTUS, PAPERISET KIRJAT JA TIEDONHAKU



Asiasanoja: tiedonhaku, kirja, netti, web, antikvariaatti, lukio, lukeminen, tietosanakirja, ensyklopedia, kirjasto, kirjallisuus, koulu


Lukiossa minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mille alalle aikoisin. Vielä ylioppilaskeväänä -70 olin epätietoinen, mitä oikeastaan halusin. Kirjallisuudesta olin saanut kuitenkin hyvän kylvön äidinkielen opettajani Suomen ja maailman kirjallisuuteen perehdyttävästä monipuolisesta opetusohjelmasta. Lapsuuden kodissani oli olohuoneen kuuden metrin pituinen seinä kirjahyllyjen peittämä, sillä äitini ja sittemmin kaksi isosiskoani olivat nopeita ja omistautuneita lukijoita. Äidin peruskirjasto karttui viime vuosina varsinkin dekkareista, jotka olivat hänen iltalukemistoaan. Sisareni opiskelivat yleistä kirjallisuustiedettä yliopistossa sivuaineenaan. Itse pidän koulussa saamaani opetusta tärkeimpänä virikkeenä ja motivoijana kirjallisuuskiinnostukseeni, mutta esimerkin voima ja tartuttavuus ovat myös tärkeitä tekijöitä kirjallisuusharrastuksen synnyssä.


Karl Axel Gottlund (1796 – 1875) oli kirjailija ja yliopiston suomen kielen lehtori. Hänen ehdotuksensa lukiota tarkoittavaksi sanaksi oli lukisto, joka ei saanut kannatusta. Sen sijaan vakiintui sana lukio, jonka alkuperästä en löytänyt Googlen hakukoneella viitteitä. Minulla ei ole vielä kotona käytössäni antikvariaatista varaamaani 12-osaista tietosanakirjasarjaa, josta alkuperä olisi varmasti selvinnyt – kuten varmasti Googlellakin, kun olisin tiennyt mistä etsiä. En ole niin edistynyt googlaaja, että olisin suoriutunut hausta alle 20 minuutin, kun taas olen varma, että paperisesta, kartonkikansiin sidotusta ensyklopediasta sanan keksijä ja alkuperä olisivat löytyneet alle 1 minuutissa. Puhun tietoisesti paperikirjan puolesta, sillä web ja Wikipedia eivät tiedon lähteenä vedä tällä hetkellä vertoja tietosanakirjoille, joita vielä 1960-luvulla myytiin Suomessa runsaasti. 2000-luvun alussa painettiin viimeiset lajinsa edustajat Suomessa. Varsinkin 1960-luvun jättimäinen Otavan Iso tietosanakirja on tänä päivänä kysytty, sillä muut ovat huomanneet saman puutteen a) omissa nettihakutaidoissaan b) webin tietosisällöissä kuin minä.


Nykyään ollaan yleisesti sitä mieltä, että koulunkäynti ja tiedonhaku ovat helpottuneet  olennaisesti ja että lukiolainen selviytyy vähemmällä työllä nykyisin kuin vielä 15 vuotta sitten, jolloin web oli jo pitkällä kehityksessään, mutta sisälsi vasta suhteellisen vähän tietosisältöjä. Olen varannut itselleni antikvariaatista yhden parhaista 1990-luvun tietosanakirjasarjoista, sillä sitä tietoa, mitä tietosanakirjat sisältävät, ei yksinkertaisesti ole netissä tai on hyvin aikaa vievää löytää. Käydessäni lukiota -60 -70-luvuilla tiedonhaku oli helppoa. Menin vain kirjastoon ja etsin asianmukaista lähdekirjallisuutta, istuin tutkimaan kirjoja ja lähdin kotiin tyytyväisenä valmiin tutkielman tai esitelmän kanssa.


Työurani käsittää nykyään sopivan määrän kahta eniten arvostamaani työtä kirjojen parissa, joista ensimmäisen aloitin pitkillä sijaisuuksilla Vantaan kaupunginkirjastossa. Hankin työn ohella kirjastopätevyyden Tampereen yliopistossa. Kirjastoura jatkuu lyhyinä keikkatöinä Helsingin ja Espoon kaupunginkirjastoissa, joista olen ehtinyt olla ainakin 40  kirjastossa töissä. Antikvariaattiin pääsin, kun etsin kiinnostavaa, koulutukseeni liittyvää tuntityötä kirjojen parissa. Voin sanoa olevani unelmatöissäni.
 

1 kommentti:

  1. Itsellänikin lapsuudessa muistaakseni oli. Koululaisen tietosanakirja sarja josta esitelmiin haettiin sisältöä. Niin ne ajat muuttuu!

    - Jari

    VastaaPoista