perjantai 20. maaliskuuta 2015

KIRKKO JA KRISTILLINEN USKO SUOMESSA JA VENÄJÄN JOHTAJAT JA VENÄJÄN ORTODOKSINEN KIRKKO




Asiasanoja: kirkko, luterilainen usko, ortodoksinen kirkko, Venäjä

Otsikon kaksi ensimmäistä käsitettä ovat saaneet julkisuudessa melkoisesti negatiivista väritystä painolastikseen. Kirkkoa kirotaan, kun sillä on verotusoikeus ja se käy meidän jokaisen kirkkoon kuuluvan kukkarolla. Kirkkoa syyllistetään, koska se ”levittää satuja, joihin tyhmät uskovat”.


Kristillistä uskoa tunnustavat ovat laajalle levinneiden uskomusten mukaan näitä tyhmiä. Uskoa kuitenkin pidetään yleisesti hyvänä asiana. "Hän todella uskoo asiaansa." "Hänen uskonsa teki tämän kaiken mahdolliseksi." "Äitini uskoi unelmaansa ja eli sen todeksi."


Miksi sitten kristillinen usko olisi jotenkin negatiivinen asia, kuten niin yleisesti nykyään uskotaan? Syy tähän löytyy historiasta. Kristinuskon vastustajat vetävät todisteikseen Vanhan testamentin verisyyden, inkvisition julmuudet ja kapitalististen suuryhtiöiden 1800-luvulla tapahtuneen kristinuskon käytön välineenään työntekijöiden pitämiseksi "kurissa ja herran nuhteessa", jotta nämä eivät kapinoisi eivätkä vaatisi enemmän itselleen kuuluvia oikeuksia.


Miksi kristinuskon vastustajat eivät elä tätä päivää? Kristillinen usko, kuten usko yleensäkin, on tosiasiassa yksinomaan myönteinen voima, jos se eletään aidosti uskoen todeksi. En voi sormella osoittaa ketään henkilöä nimiuskovaksi tai nimikristityksi, joka käy kirkossa "vain tavan vuoksi", koska perustelee kirkossa käyntiään keskimäärin 1 - 2 kertaa vuodessa, koska sattuu olemaan Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon jäsen kun hänen vanhempansakin olivat.


Perinne on yksi tärkeä syy kuulumisessa kirkkoon. Perinne on hyvä asia silloin kun sen sisältämä asia on sisäistetty eikä sitä vastaan kapinoi sisäisesti mielessään. Ei kannata kuulua kirkkoon, jos ei usko siihen instituutiona. Ei kannata kuulua kirkkoon, jos ei halua oppia uskomaan kristinuskon tavoin. Sen sijaan, jos avautuu niille, hengellisyys antaa voimaa ja se tulee nimenomaan kristinuskon perinteestä, joka on voimakkain ihmiskuntaa myönteiseen suuntaan muokannut ajatusperinne, joka uudistuu jokaisen kristityn mielessä jokaisena päivänä. Myös muiden kuin kristillistä uskoa noudattavien mieli uudistuu yön aikana, jos yöuni on riittävä. Kristinuskon perinne antaa valtavasti voimavaroja, jotka auttavat kaikessa, mitä elämään sisältyy.


Ortodoksit suhtautuvat Suomessa ja muualla maailmassa uskoon hiukan eri tavoin kuin luterilaiset. Jumalanpalvelukseen mennään tietoisesti nimenomaan ammentamaan voimaa kristinuskon perinteestä. Luterilaiseen jumalanpalvelukseen mennään lähes yhtä tietoisesti ammentamaan samoin voimaa kristinuskon perinteestä ja sisällöstä. Sitä kirkosta myös saadaan, vaikka pappien saarnoja kritisoidaan usein arkiseksi niitä-näitä -jutusteluksi.


Jumalanpalvelus on kuitenkin paljon muutakin kuin papin saarna, jota tottakai saa ja pitääkin kritisoida, sillä meillä on toimiva sananvapaus, jota on lupa käyttää. Jumalanpalvelus/messu ovat vuoropuhelua ja syntyy vuorovaikutuksessa seurakuntalaisten ja kirkon palkallisten työntekijöiden kanssa, jossa papit ovat keskeisessä asemassa virkansa puolesta. Jos kirkonmenot eivät tyydytä sinua, syy on yhtä hyvin sinussa itsessäkin kuin systeemissä.


Venäjä on yksi hyvä esimerkki maasta ja valtiosta, joka ammentaa tietoisesti perinteestä voimaa. Se toisaalta etsii sitä niin maallisista kuin hengellistä asioista, sillä maa halutaan "entiseen loistoonsa", joka  ainakin yläluokan piirissä siellä oli ennen viime vuosisadan alun sosialistista vallankumousta, joka vaati taloudellista tasa-arvoa ja riiston lopettamista. Nyky-Venäjän johtajat käyvät ortodoksisissa jumalanpalveluksissa ainakin suurina kirkollisina juhlapäivinä, kuten mediasta on saanut nähdä.


Kysymys, mikä osuus naapurimaamme johtajiston näyttäytymisessä Moskovan patriarkaatin alaisissa ortodoksisissa Jumalanpalvelustilaisuuksissa on politikoinnilla ja pelkällä poliittisesti motivoituneella teatterilla, on tullut uuteen valoon Ukrainan ja Krimin tapahtumien jälkeen.


Suomen taiteen kulta-aika oli maallisen kulttuurin kukoistuskausi. Olimme tuolloin Venäjän osa, suuriruhtinaskunta. Irtauduimme Venäjästä maamme henkiseen perintöön nojautuvan taiteellisen luomisvoiman ansiosta, mutta myös luterilaisella kirkolla ja luterilaisella uskolla oli tässä oma tärkeä vaikutuksensa yksilön uskon noustessa keskiöön jumalanpalveluselämän ja kirkon toiminnan seurauksena. Papisto loi Suomen kirjakielen ja teki ensimmäisen kansankielisen Raamatun, joka vakiinnutti suomen kielen ja luterilaisen uskon maassamme.


Kristillinen perinne protestantismin hengessä sai uskomaan yksilön ja Jumalan suhteen hedelmällisyyteen ja Hänellehän "ei mikään ole mahdotonta", siteeratakseni Helsingin Töölön kirkon Topeliuksenkadulle johtavan portaikon graniittilohkareista rakennetun seinämän "mainostaulun" viimeistä lausetta. Taululle ei ole ilmestynyt ”päivitystä” sen jälkeen, kun Töölön kirkon remontin aloituksesta tuli päätös yli kaksi vuotta sitten.


Terho Nikulainen
Äänestysnumero 213
Suomen Kristillisdemokraatit 
Helsingin piiri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti