Siirry pääsisältöön

MIKÄ VOI VIEDÄ ELÄMÄNVOIMAN KOLMEKYMPPISELTÄ?

Muistokirjoitus – sielunavausta ei ole helppo tehdä

Olimme lämpimän ja aina ystävällisen ja avuliaan huippulahjakkaan nuoren miehen hautajaisissa. Hän oli löytynyt kuolleena vuoteestaan eräänä syyskuisena sunnuntaiaamuna.

Jotenkin tuntuu, että häneltä loppui elämänvoima kesken. Hän oli liian nerokas tähän maailmaan ja tajusi sen itse ja ehkä putosi korkealta kun yksi hänen tukipilareinaan olleista vanhemmista ihmisistä kuoli. Kolmekymppinen mies oli äärimmäisen lahjakas ja osasi latinaa ja muinaiskreikkaa, joita oli opiskellut yliopistossa.

Uravalinta kertoo jotakin eksyksissä olosta? Hänen pappiystävänsä, joka suoritti siunauksen ja piti puheen muistotilaisuudessa, arvioi sukututkijaksi ryhtymisen motiivin olleen tarpeessa löytää juurensa ja alkuperänsä historiasta ja sukujensa menneisyydestä. Ainakin ne olisivat voineet selvittää, mikä merkitys ja elämäntehtävä hänellä on ja hänen vanhempiensa suvuilla on ollut. On kuin hän olisi ollut eksyksissä tässä maailmassa.
Nuori monilahjakkuus oli aina ystävällinen, avulias ja loppumattoman kyvykäs kaikessa mihin hän ryhtyi. Valmistuttuaan yliopistosta keväällä 2013 hän ehkä koki voimakkaasti sen, ettei kykene muuttamaan maailmaa ratkaisevasti paremmaksi? Voimattoman huippulahjakkaan äärimmäisen avuttomuuden kokemus? Ymmärrän omien kokemusteni perusteella tuota dilemmaa, jos hänellä sellainen oli. Itselläni oli vastaavia tuntemuksia alle kolmekymppisenä.


Omassa (vanhempieni) perheessäni koin äärimmäistä epätoivoa, koska olin siinä äärettömän yksinäinen. Nuoren miehen äkillisen kuoleman henkinen syy jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.


Fyysinen välitön syy voidaan selvittää ruumiinavauksella, mutta sielunavausta ei yleensä ole tapana tehdä, vaikka pappiystävän puhe valotti jonkin verran sitä puolta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Maakunta ja sote-kokonaisuus ei parane virheet hyväksyen!"

Soten taustalla runnotaan heikennyksiä luonnon- ja ympäristönsuojeluun. Tälle asialle on jäänyt mediassa kirpuntila. Sote on vienyt kaiken huomiomme. Oikea troijalainen!

Maakuntauudistuksen ja perustettavan Luova-viraston mukana on tulossa selvä vesitys ympäristönsuojeluun, ns. normin purkuna. Tästä eivät ole huolestuneet vain viherpipertäjät ja oppositiopoliitikot, vaan myös oikeusoppineet.
Julkisuudessa ministerit ovat esitelleet aluehallintovirastoihin kertyneet lupahakemuspinot, päätösten pitkät odotusajat ja sitten vielä päätöksistä valittavat ely-keskukset. Meille on piirretty kuva, jossa ely-keskukset vain haittaavat yrittäjiä.
Ely-keskusten lakisääteinen tehtävä on valvoa ympäristön yleistä etua. Ne ovat kaikkien kansalaisten jasuomalaisen luonnon asialla, mutta varsin varoen, virkamiesmäisesti. Päätöksissä olevista selkeistä virheistä ja laittomuuksista ely-keskuksen on siis virkansa puolesta valitettava.
Oikeusvaltiossa laillisuusvartija on oltava myös lupaviranomaisella. Täm…