Siirry pääsisältöön

IKEASSA ON IDEAA JA K-RAUTA ON RAUTAA



Jyväskylä on saanut kaivatun ja toivotun Ikean palvelut lähelle. Sinne on perustettu Ikea Lähipiste, josta voi noutaa Ikean verkkokaupasta tilatut tuotteet. Lähipisteen huonekalunäyttelyn valikoima vaihtuu tiheästi. Myymälä ei ole aivan kaupungin keskustassa, mutta on kuitenkin vain alle kolmen kilometrin päässä rautatieasemasta ja sinne pääsee eri suunnilta kolmella kaupunkiliikenteen linja-autolla.

Ikean tuotteet ovat siitä erikoisia, että niitä on lähes jokaisen sisustuslehden haastatteleman huippusuunnittelijan tai sisustusarkkitehdin kodissa. Näissä tyylikkäissä sisustuksissa on kalleimpien design-kalusteiden ja hyvien innovaatioiden ohella Ikean yksi tai useampi edullistakin edullisempi tuote.

Miksi? Koska Ikean tuotteissa on oma, lähes jäljittelemätön tyylinsä ja tarkoituksenmukaisuus, jota on harvoin edes kalliissa kalusteissa ja asumisen pientarvikkeissa, kuten piensäilytyslaatikoissa ja hyllyköissä. Ikean pöytälevyt ovat yksinkertaisia, kevyitä, kestäviä ja – halpoja. Ingvar Kamprad’in perustaman yhtiön laaja suunnittelijakunta on valikoitunutta ja lahjakasta väkeä, jonka luomukset eivät ole yhtiölle halpoja, mutta niiden myynti on maailmanlaajuisesti niin suurta, että ostaja ei joudu maksamaan niistä kuin sen verran, että jopa opiskelijoilla on niihin varaa.

Ikean tuotteista suuri osa on suunniteltu pieniin tiloihin, mutta isoissa huoneistoissakin ne ovat hyvän näköisiä ja käyttökelpoisia. Värit, muotokieli ja toimivuus sopivan koon ohella takaavat niille miljoonamenekin.


K-Raudan lähipiste Helsingissä

Rautakaupan suuret tavaratalot ovat etäällä Helsingin keskustasta. Kaukana ovat ne ajat, jolloin keskellä kaupunkia oli useiden ketjujen rautakauppamyymälöitä. Yksi tai kaksi pientä yksityistä rautakauppaa on jäljellä. K-Rauta uskalsi ottaa askeleen takaisin kaupungin ytimeen. Forumin kauppakeskuksessa Mannerheimintien varrella avattiin pari kuukautta sitten kätevän kokoinen pieni keskustamyymälä. Valikoimista mainittakoon, että sieltä löytyi mm. sälekaihtimen sulkutangon pidike, keskikokoinen työkalupakki ja hyvä valikoima pienrautaa, maalitarvikkeita, liimoja ja työkaluja, jotka Stockmann harmillisesti poisti valikoimistaan muutama vuosi sitten.

K-Rauta osoittaa hyvää palveluhenkeä uudella myymäläkonseptillaan pääkaupungin ydinkeskustassa. Jotakin miinustakin sentään täytyy mainita: myymälän löytyminen on päättelytaitoa vaativaa, sillä Forumin infotaulussa se on sisustusmyymälä. Kuka pienrautatarvikkeita etsivä osaa hakea niitä sisustuskaupasta? Mutta luokitus tuskin on K-Raudan syytä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Kiinteistöyhtiön hallitus toteutti antikvariaatin teloituksen kokouksessaan 30.11.2017 eli talvisodan 78. muistopäivänä.".

"Kiinteistöyhtiön hallitus toteutti antikvariaatin teloituksen kokouksessaan 30.11.2017 eli talvisodan 78. muistopäivänä. Kulttuurivihamielisyyden ja ylimielisyyden osoitus [Helsingin] kaupungin virkamiehiltä."
Alueen merkittävin antikvariaatti sulki lopullisesti ovensa sunnuntaina 10.12.
On valitettavaa, että perinteikäs Senaatintorin Antikvariaatti joutuu lopettamaan toimintansa vuokrankorotuksen vuoksi. Asiasta on uutisoinut mm. Kansan Uutiset verkkosivuillaan 8.12.2017:”Vuokrankorotus oli liikaa – vuonna 1985 perustettu Senaatintorin Antikvariaatti lopettaa sunnuntaina Seppo Hiltusen työtä jatkanut Terho Nikulainen sanoo Torikortteleiden luonteen muuttuvan nyt totaalisesti.”Kai Hirvasnoro 8.12.2017/Kansan Uutiset
1.1.2018 vuokrankorotuksesta on todettava, että liikkeen edellinen omistaja Hiltunen olisi myös lopettanut myymälänsä, jos vuokraa olisi korotettu yhtä paljon kuin uutinen mainitsee Helsingin kaupungin korottavan Senaatintorin antikvariaatin vuokraa ja hän olisi väl…