Siirry pääsisältöön

Mikael Agricolan päivänä 9.4.2018


Teksti on julkaistu alun perin kaksi vuotta sitten, 9.4.2016 otsikolla "Entä jos Mikael Agricolan elämäntyö ei olisi toteutunut?"


Toisin kuin usein mainitaan, Mikael Agricola (n. 1510 - 1557) ei ollut köyhistä ja vaatimattomista oloista, vaan päinvastoin varakkaasta kodista. Hänen tärkein elämäntyönsä oli vaikuttaa ratkaisevasti suomen kielen kehitykseen ja häntä kutsutaan Suomen kirjakielen isäksi. 

Suomen kieli tuli tärkeäksi, sillä Martti Lutherin aloittaman uskonpuhdistuksen periaatteiden mukaisesti jumalanpalvelukset tuli pitää kansankielellä ja kaikkien oli kyettävä lukemaan Raamattua omalla kielellään. Agricola kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset kirjat ja kustansi 10 vuoden aikana julkaisemansa, yhteensä n. 2400 sivua käsittävät yhdeksän kirjaansa suurimmaksi osaksi itse.

Mikael Agricola oli Turun piispa ja Suomen uskonpuhdistaja, joka oli kotikieleltään ruotsinkielinen. Hänen oletetaan perustellusti oppineen suomen kielen lähes syntyperäisen kielen puhujan tasoisesti kosketuksessa palveluskuntaan.

Agricola lähti opiskelemaan Saksaan Wittenbergin yliopistoon, jossa vaikuttivat tuolloin mm. Martti Luther ja Philip Melanchton

Oppinut Agricola oli aikansa tärkein suomalainen kulttuurivaikuttaja, jonka ansiosta me nyt luemme ja kirjoitamme kirjallisuutta myös suomeksi ja saamme nauttia kirjallisista elämyksistä suomeksi ja lukea yhä lisääntyvää suomenkielistä tietokirjallisuutta käännöksinä ja alun perin suomeksi kirjoitettuna.

Huolimatta "kansankielen", suomen kielen kehittämisestä kirjakieleksi lähes viisisataa vuotta sitten ruotsin kielen asema toisena kotimaisena kielenä on turvattu, sillä viimeaikaisissa kyselytutkimuksissa valtaosa vastaajista kannattaa sekä ruotsin kielen opettamista kouluissa pakollisena että hyväksyy Suomen virallisen kaksikielisyyden.

Puhutun kielen merkityksen lisäksi kirjakielen merkitys korostuu ajateltaessa kaunokirjallisuuden vaikutusta ja tosiasiallista tehtävää eettisenä arvojen vahvistajana ja niiden ylläpitäjänä ja uusintajana.
 
Ludwig Wittgensteinin ajatus kaunokirjallisista teoksista arvojen esittäjinä antaa kaunokirjallisuudelle (fiktiolle) tehtävän, joka on ainoalaatuinen kulttuurin kentässä. Arvojen eksplisiittinen ja yksiselitteinen tieteellinen ilmaiseminen on hänen mukaansa, hänen luomansa modernin filosofian tunnetuimman lauseen mukaan käytännön mahdottomuus, "Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava", on Wittgensteinin siteeratuin lause ja oivallus hänen varhaiskaudeltaan. 

Loogisille positivisteille, viime vuosisadan alkupuoliskon yhden filosofisen koulukunnan edustajille, lause merkitsi kaiken muun kuin tieteen julistamista epämielekkääksi ja turhaksi.

Wittgensteinin filosofian kokonaisuus ei oikeuta loogisten positivistien tulkintaa lauseesta. 

Hänen mukaansa kaunokirjallisuus näyttää arvot, vaikka "ei voi puhua" niistä. "Oikeastaan kyse ei ole pelkästään välineenä toimimisesta vaan siitä, että kaunokirjallisuus omalta osaltaan määrittelee (tai eksemplifioi) sitä, mitä me tarkoitamme tietyillä arvoilla." Lainaus teoksesta Marko Nystrand: Arvoja näkyvissä : kaunokirjallisuuden etiikka Ludwig Wittgensteinin filosofian valossa, väitöskirja filosofian tohtorin tutkintoa varten. Filosofian, historian ja taiteiden tutkimuksen laitos, Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 2012.

Lisäys 9.4.2018, linkki Helda-tietokantaan (Helsingin yliopiston opinnäytetyöt): Marko Nystrand: Arvoja näkyvissä : kaunokirjallisuuden etiikka Ludwig Wittgensteinin filosofian valossa, väitöskirja filosofian tohtorin tutkintoa varten. Filosofian, historian ja taiteiden tutkimuksen laitos, Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 2012.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Maakunta ja sote-kokonaisuus ei parane virheet hyväksyen!"

Soten taustalla runnotaan heikennyksiä luonnon- ja ympäristönsuojeluun. Tälle asialle on jäänyt mediassa kirpuntila. Sote on vienyt kaiken huomiomme. Oikea troijalainen!

Maakuntauudistuksen ja perustettavan Luova-viraston mukana on tulossa selvä vesitys ympäristönsuojeluun, ns. normin purkuna. Tästä eivät ole huolestuneet vain viherpipertäjät ja oppositiopoliitikot, vaan myös oikeusoppineet.
Julkisuudessa ministerit ovat esitelleet aluehallintovirastoihin kertyneet lupahakemuspinot, päätösten pitkät odotusajat ja sitten vielä päätöksistä valittavat ely-keskukset. Meille on piirretty kuva, jossa ely-keskukset vain haittaavat yrittäjiä.
Ely-keskusten lakisääteinen tehtävä on valvoa ympäristön yleistä etua. Ne ovat kaikkien kansalaisten jasuomalaisen luonnon asialla, mutta varsin varoen, virkamiesmäisesti. Päätöksissä olevista selkeistä virheistä ja laittomuuksista ely-keskuksen on siis virkansa puolesta valitettava.
Oikeusvaltiossa laillisuusvartija on oltava myös lupaviranomaisella. Täm…