Siirry pääsisältöön

Matkapuhelinten markkinajohtajan viimeinen töppäys


Nokia Matkapuhelinten viimeinen virhe oli valita Nokian älypuhelinten, Lumioiden, käyttöjärjestelmäksi Microsoftin Windows. NYPD eli New Yorkin poliisivoimat, teki erehdyksen valitessaan virkapuhelimeksi Nokia Lumian, Nokia Matkapuhelinten Windows-puhelimen. Saivat ne varmaankin ilmaiseksi.

Nokia-matkapuhelinten käyttäjänä 25 vuoden ajan, totean Siilasmaan & co ulostuloihin, että niin tai näin, syy Nokian puhelinliiketoiminnan romahdukseen oli liian usein suunnittelun kesken jättäminen ja jo tuotannossa olevien ohjelmistojen hylkääminen keskentekoisina.

https://yle.fi/uutiset/3-10419133
Symbian oli lupaava ja monessa mielessä edistyksellinen älypuhelinten käyttöjärjestelmä, mutta siinä oli muutama kiusallinen puute, kuten Nokian peruspuhelimissa aina 2010-luvulle saakka eli peruspuhelinten suunnittelun loppuvaiheisiin asti.

Yksi puute oli loki-toiminnossa. Muunmerkkiset puhelimet näyttävät puhelut jostakin numerosta erillisinä, jolloin näkee kellonajan, milloin puhelimen haltijaa on yritetty tavoittaa. Jokainen nokialainen niputtaa samasta numerosta saapuneet puhelut yhdeksi ja samaksi viimeisen soittoajan mukaan.

En käy muita puutteita luettelemaan, mutta ne tuntee jokainen, joka on näitä luureja käyttänyt päivittäin. Ollilan rooli tässä suunnitteluvirheessä voi hyvinkin olla ratkaiseva. Hän on vaatinut tulosta siellä mistä sitä ei kannata hakea ja laiminlyönyt parhaat puolet Nokia-luurien tekniikan kehittämisessä. Kuten juuri lokin reaaliaikaisen kirjaamistarkkuuden, mitä moni nokialaisen kapulan käyttäjä kaipasi.

Suunnitteluinsinöörien (ohjelmistosuunnittelijoiden) keskuudessa sitä kutsutaan asiantuntemattomuudeksi, ja tosiaankin – ylimmän johdon pelkääminen vie kaiken motivaation luoda kaikki kuluttajan tarpeet oikeasti täyttäviä puhelimia, olivatpa ne äly- tai peruspuhelimia.

Kilpailijat osasivat yksinkertaisesti tehdä parempia ja käyttökelpoisempia peruspuhelimia. Suomen kännykkäteknologia jäi kaikessa puolitiehen ja Suomessa suunnitellut peruspuhelimet kävivät vain yksinkertaiselle puhelimenkäyttäjälle, jolle riitti saada yhteys langattomasti.

Se ei riittänyt markkinajohtajuuden ylläpitoon kuin rajallisen ajan – siihen saakka kunnes peruspuhelinten ostajat ja käyttäjät alkoivat kaivata Nokia-puhelinten suunnittelijoiden "unohtamia" ominaisuuksia, joita kilpailijat jo tarjosivat.


Nokian Windows-puhelimet olivat lähinnä vitsi älypuhelinmarkkinoilla. Voi Stephen Elop, minkä teit, kun veit Nokian puhelinten kehityksen Microsoftin suuntaan.

Se oli brändin viimeinen virhe.

Lisätietoa linkistä:  https://www.kauppalehti.fi/uutiset/jorma-ollilan-raivokohtauksista-on-kirjoitettu-hyvin-pitkaan--kl-kokosi-7-juttua-vuosien-varrelta/gzBZpVXs


Kommentit

  1. Olen kasvanut Nokian ”varjossa.”

    Sisarenpoikani työskenteli Nokian Oulun kännykkäyksikössä kunnes kyllästyi meininkiin.
    Hän siirtyi ohjelmistosuunnittelijaksi paikalliseen it-yhtiöön, jonka yhdysvaltalainen yhtiö osti. Sen jälkeen hän siirtyi työhön Piilaaksoon maailmanlaajuiseen yhtiöön, jossa on edelleen.

    Hyvän ystävä ja media-alan opiskelutoverini mies oli Nokian Espoon suunnitteluyksikössä projektipäällikkönä ja suunnittelujohtajana. Hän kyllästyi Nokiaan ja siirtyi nopeasti laajenneeseen startup-yritykseen jossa on edelleen.

    Hyvä tuttumme työskentelee Nokian verkkoyksikössä Espoossa.

    Perheeni on aina suosinut Nokia-puhelimia, mutta ne ovat hyvin käyttäjäepäystävällisiä.

    En osta nykyisiä HMD Nokia puhelimia, jotka kiinalainen yhtiö tekee Android-pohjalle.

    Olen täysin tyytyväinen nykyiseen Android-puhelimeeni, joka oli markkinoiden halvin neljä vuotta sitten, mutta tosi hyvä.

    Nokia-puhelimet ovat mahdollisimman hankalia käytössä. Kilpailijoiden ovat äärettömän paljon helpompia ja loogisempia, nopeampia ja toimivampia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Maakunta ja sote-kokonaisuus ei parane virheet hyväksyen!"

Soten taustalla runnotaan heikennyksiä luonnon- ja ympäristönsuojeluun. Tälle asialle on jäänyt mediassa kirpuntila. Sote on vienyt kaiken huomiomme. Oikea troijalainen!

Maakuntauudistuksen ja perustettavan Luova-viraston mukana on tulossa selvä vesitys ympäristönsuojeluun, ns. normin purkuna. Tästä eivät ole huolestuneet vain viherpipertäjät ja oppositiopoliitikot, vaan myös oikeusoppineet.
Julkisuudessa ministerit ovat esitelleet aluehallintovirastoihin kertyneet lupahakemuspinot, päätösten pitkät odotusajat ja sitten vielä päätöksistä valittavat ely-keskukset. Meille on piirretty kuva, jossa ely-keskukset vain haittaavat yrittäjiä.
Ely-keskusten lakisääteinen tehtävä on valvoa ympäristön yleistä etua. Ne ovat kaikkien kansalaisten jasuomalaisen luonnon asialla, mutta varsin varoen, virkamiesmäisesti. Päätöksissä olevista selkeistä virheistä ja laittomuuksista ely-keskuksen on siis virkansa puolesta valitettava.
Oikeusvaltiossa laillisuusvartija on oltava myös lupaviranomaisella. Täm…